Makasiinisukupolvi taistelee

Alueuutiset, helmikuu 2002)

Joskus sukupolven tunnot majoittuvat tiettyyn rakennukseen, joka imee sisäänsä kulttuurien ja toimijoiden kirjon ja antaa niille ikään kuin olemassaolon oikeutuksen. 1970-luvun sukupolvella oli Kill City ja Lepakko, 2000-luvun sukupolvella on VR:n makasiinit. Makasiineja tosin erottaa muista nuoriso- ja rock-kulttuurin linnakkeista se, että se imee toimintojensa pariin muitakin kuin nuoria. Makasiineilla järjestetyt firmojen tilaisuudet, rakennusmessut, kirpputorit ja teatteri-esitykset ovat yhtä lailla olleet olennainen osa tilan käyttöä kuin rock-klubit ja festarit.

Makasiineista elätellään vahvoja myyttejä, joista haluaisin kumota ainakin pari suurinta. Ensinnäkään VR:n makasiinien säilyttämistä vaativaa ProMakasiinit -liikettä ei perustettu sillä kellonlyömällä, kun Helsingin Vihreät avasivat syksyllä 2000 kunnallisvaalikampanjansa. Eri kansalaisjärjestöjen aktiiveja ja tavallisia kaupunkilaisia piiriinsä koonnut liike lähti käyntiin jo monta vuotta ennen vaaleja. Vihreät eivät keksineet makasiineja yksin.

Huvittavinta on, että makasiinien puolustajista on mediassa yritetty leipoa musiikkitalon vastustajia. Tämä on myytti numero kaksi. Valtiovarainministerimme on tällä hetkellä musiikkitalon toteutumiselle paljon suurempi uhka kuin makasiiniliike. Niinistöhän totesi ykskantaan, ettei valtiolta välttämättä heru rahoja koko hankkeelle. Monet makasiinien puolustajat ovat päinvastoin toivottaneet musiikkitalon tervetulleeksi, mikäli sille voitaisiin kartoittaa toinen paikka. Tammikuun suuressa makasiinikeskustelussa tuli selväksi, ettei esimerkiksi Mäntymäen vaihtoehtoa missään vaiheessa perinpohjaisesti tutkittu, saati sitten muita vaihtoehtoja. Kolmas suuri makasiinimyytti onkin, ettei vaihtoehtoista tonttia ole. Totuus on, ettei sitä ole selvitetty.

Musiikkitalon ja makasiinien välillä on yksi merkittävä ero: musiikkitaloa ei vielä ole olemassa ja sen sijaintia voi vielä pohtia. Makasiineilla sen sijaan on jo nyt vakiintunut käyttäjäkunta ja toiminnot, joita olisi miltei mahdotonta siirtää muualle sellaisenaan.

Töölönlahden kaava on tulossa helmikuun lopussa valtuustokäsittelyyn, vaikka todellisuudessa kaavan valmistelu ja sen vaihtoehdoista keskusteleminen tarvitsisi reippaan aikalisän. Paitsi että makasiinit rakennuksena edustavat kaupunkikuvassa teollistumisen ajan historiaa, ne ovat myös aidosti paikka, jonka tila on rakentunut avoimeksi ja helposti lähestyväksi – muillekin kuin korkeakulttuurin harrastajille.

Makasiineja puolustavaan addressiin kertyi 41 000 nimeä ja syksyllä 2000 pidettyyn Ihmismuuri-mielenosoitukseen saapui yli viisi tuhatta kaupunkilaista. Mikään muu kunnallisen päätöksenteon piiriin kuuluva asia ei ole aktivoinut tällaista määrää ihmisiä pitkiin aikoihin. Valitettavaa on, että juuri silloin päätöksenteolle tarjotaan vain yhtä vaihtoehtoa. On suorastaan rumaa, että kaksi tärkeää kulttuurin muotoa on asetettu tällä tavalla vastakkain.

Suurin moka päätöksentekijöiltä olisi nyt olla kuulematta tavallisten kaupunkilaisten mielipidettä. Töölönlahden kaavasta päätettäessä ei päätetä vain yksittäisten rakennusten kohtalosta, vaan annetaan signaali myös siitä, millaisessa vuorovaikutuksessa kaupunkikulttuurin rakentaminen tapahtuu asukkaiden ja päättäjien kesken.

Johanna Sumuvuori