![]() |
|||||
| minä - politiikkaa - kirjoituksia kellarista - yhteys - sattumia | |||||
![]() |
Määrärahan osoittaminen kulttuurilehtien tukemiseen
Opetusministeriö avustaa kulttuurilehtiä, jotka ylläpitävät kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskon-nollisesta elämästä käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Vuonna 2007 tukea sai 116 eri lehteä. Tuki kattaa erittäin laajan kirjon lehtiä, joiden teemat ja erityisalueet vaihtelevat taiteesta tietee-seen, uskonnollisesta keskustelusta yhteiskuntapolitiikkaan ja harrastuslehtiin asti. Tuen hedelmis-tä pääsevät nauttimaan suomalaiset maailmankuvien- ja katsomusten, arvojen sekä mielipiteiden laidasta laitaan. Yhdessä nämä tukea saavat julkaisut kattavat merkittävän osan Suomen valtame-dian ulkopuolisesta lehdistöstä ja yleisöstä. Kulttuurilehtitukea nostettiin 43 000 eurolla vuonna 2005, jota ennen sitä ei ollut korotettu yli kym-meneen vuoteen. Kulttuurilehdet toimivat erittäin niukoilla taloudellisilla resursseilla, eikä tuen kehi-tys ole seurannut lehtien tekemisen kustannusten nousua. Suomalaisen median moniäänisyyden turvaamiseksi kulttuuri- ja mielipidelehtien tukea on syytä nostaa. Edellä olevan perusteella ehdotan,
Helsingissä 24. päivänä syyskuuta 2007
|
![]() |
|||
![]() |
|||||