![]() |
|||||
| minä - politiikkaa - kirjoituksia kellarista - yhteys - sattumia | |||||
![]() |
Määrärahan osoittaminen kriisinhallinnan nopean toiminnan siviilivalmiusryhmille Talousarvioaloite
Suomi on mukana Euroopan unionin kriisinhallinnan nopean toiminnan siviilivalmiusryhmien (CRT – Civilian Response Team) toimintavalmiuksien kehittämisessä. Nopean toiminnan siviilivalmius kattaa kaikki siviilikriisinhallinnan toimialueet. Siviilivalmiusryhmien toiminta-ajatuksena on esimerkiksi tukea kriisitilanteen varhaisvaiheen arvioinnissa ja Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alaan kuuluvien siviilioperaatioiden perustamisessa sekä tarvittaessa avustaa tilapäisesti EU:n erityisedustajaa tai käynnissä olevaa siviilikriisinhallintaoperaatiota. Siviilikriisinhallinta on talousarviossa edelleen aliresursoitua, vaikka määrärahoja on hieman lisätty. Lisäys on riittämätön Suomen osuuden täyttämiseen CRT-toimintaan osallistumisesta, sillä valtaosa rahoituksesta kuluu Kuopioon perustettavan kriisinhallintakeskuksen (CMC Finland) kuluihin. Toimintakyvyn takaamiseksi talousarviossa on huomioitava erikseen nopean toiminnan siviilivalmiusryhmien riittävä resursointi. Edellä olevan perusteella ehdotamme,
Helsingissä 22. päivänä syyskuuta 2006
|
![]() |
|||
![]() |
|||||