Pasifisti Intiassa

(Pasifistin taskukirja 2003)

Kukapa ei olisi kuullut Gandhista. Ellei hänen sitaattiinsa törmää aforismikirjassa tai opiskelukaverin sähköpostin signaturessa, voi hänen kasvoillaan koristetun rintanapin vähintäänkin löytää festareiden rihkamakojusta. Ensimmäiset mielikuvat, jotka Ganhista tulevat mieleen, liittyvät suurella todennäköi-syydellä jotenkin viisauteen, uskonnollisuuteen ja rauhaan.

Pieni, hintelä, pyöreärillinen mies ei ollut kuitenkaan pelkkä rukousasentoon jämähtänyt mietiskelijä, vaan toimelias älykkö, joka suunnitteli sellaisiakin asioita kuin taistelu, kamppailu ja vastarinta. Gandhin mielessä siinteli kansalaistottelemattomuus, joka kumpuaa aidosta oikeuden ja moraalin tunnosta, ei pelkistä ontoista lakipykälistä.

Gandhi opiskeli lakia Lontoossa ja valmistumisensa jälkeen asettui vuonna 1893 Etelä-Afrikkaan kamp-pailemaan ahkerasti siellä asuvan syrjityn intialaisväestön oikeuksien puolesta. Gandhi oli tuolloin päälle parikymppinen nuorukainen, jolla oli jo vahva visio passiivisen vastarinnan mahdollisuuksista. Hänestä oli tärkeää, että intialaiset oppisivat olemaan alistumatta huonojen lakien määräyksiin, saisipa niiden rikkomuksesta miten ankarat rangaistukset hyvänsä.

Gandhi oli Intian itsenäisyysliikkeen karismaattinen johtaja, jonka päämääränä oli väkivallattoman vasta-rinnan keinoin johtaa Intia brittiläisen siirtomaahallinnon alaisuudesta itsenäiseksi valtioksi. Hän sai mil-joonat maanmiehensä omaksumaan ahimsa-periaatteen ("väkivallan välttäminen") ja osallistumaan maanlaajuiseen, väkivallattomaan taisteluun siirtomaahallintoa vastaan. Kamppailu tuotti tulosta ja johti Intian itsenäistymiseen vuonna 1947. Tämä oli Gandhille suuri voitto, vaikka itsenäistymisen kylkiäisenä Intia jakautuikin kahtia Intiaan ja Pakistaniin ja johti repivään sisällissotaan.

Kansalaistottelemattomuus – rauhanomaista kapinaa

Gandhi puhui ja kirjoitti paljon kansalaistottelemattomuuden puolesta. Kansalaistottelemattomuus oli hänelle täydellisesti rikollisen tai moraalittoman tottelemattomuuden vastakohta, jonka harjoittaja ei kos-kaan hyökkää toisten oikeuksia vastaan. Gandhin mukaan kansalaistottelemattomuuden harjoittaja ei koskaan epäröi rikkoa sellaista lakia vastaan, joka on keinotekoinen ja väärä. Tottelemattomuuden harjoittajan vastarinnan tulee kummuta kuitenkin aina totuudesta ja väkivallattomuudesta, joita kuvaa sanskritin-kielinen sana satyagraha.

Passiivisen vastarinnan perusjuju on yhteistyöstä kieltäytyminen. Gandhin mukaan "ihmisen hallitseminen on mahdollista vain niin kauan kuin nämä tietoisesti tai tiedostamattaan suostuvat olemaan hallittavina". Vastarinnan käyttövoima tai ase on nimenomaan satyagraha – totuudessa pysyminen ja siitä syntyvä voima, joka on täysin väkivallatonta. Kansalaistottelemattoman on aina tarkasteltava kaikkia tekoja niiden ansioiden, ei syiden mukaan.

Vangituksi tuleminen on Gandhin mielestä väkivallatonta vastarintaa harjoittavalle kansalaistottelemattomalle jopa suotavaa. Hänestä vangitsemista ja pidätetyksi tulemista tulee suorastaan etsiä "kuten sotilas, joka lähtee taisteluun ja etsii kuolemaa". Voitto tulee kuulemma siitä, kun tulee vangituksi vaikkei ole tehnyt mitään väärää.

Alas auktoriteetit

Gandhi oli sivistynyt ja hyväkäytöksinen mies, jolle oli itsestään selvää, ettei kansalaisvastarinnan harjoittajan tarvitse välittää valtion auktoriteeteista. Hänestä kansalaistottelemattomasta tulee luonnollisesti ikään kuin lainsuojaton, joka ottaa itselleen oikeuden olla välittämättä huonosta valtion laista. Koska alistuminen valtion lakeihin on hinta, jonka kansalainen maksaa vapaudestaan, on epäoikeudenmukaisiin lakeihin alistuminen Gandhin mielestä moraalitonta vaihtokauppaa vapaudella.

Gandhi on ollut monelle ajattelijalle suuri esikuva, mutta hänellä oli itselläänkin esikuvia. Yksi merkittävimmistä oli 1800-luvun lopulla elänyt amerikkalainen toisinajattelija H.D Thoreau, jonka vuonna 1849 kirjoittama "Kansalaistottelemattomuus" -essee on ollut kansalaisaktivismin ABC-kirjana jo yli 150 vuotta.

Thoreau uskoi, että valtiovalta ja hallitus on aina altis väärinkäytöksille niin kauan kuin kansa ei voi suoraan toimia sen kautta. Thoreau kirjoittaa: "Mielestäni meidän tulee olla ensisijaisesti ihmisiä ja vasta toissijaisesti alamaisia. Ei ole syytä viljellä niinkään lain kuin oikeuden kunnioitusta. Hyväksyn ainoaksi velvoitteeksi toimia aina tavalla, jonka tunnen oikeaksi."

Niin Gandhi kuin Thoreaukin uskoivat vahvasti, että ihminen on vapaa tekemään oikein, laeista välittämättä. Kansalaistoiminnan vallankumouksellisuus syntyy siitä, että vakaumuksen puolesta toimiminen ja totuudessa pysyminen ja sen puolesta puhuminen voivat saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia.

Gandhin pasifismi

Gandhi julisti paljon väkivallattomuuden puolesta, mutta puritaaninen pasifisti hän ei kuitenkaan ollut - pikemminkin hän suositteli kaikille maalaisjärjen käyttöä myös ahimsan eli väkivallan välttämisen noudattamisessa.

Toki Gandhi vetosi syvästi maanmiehiinsä, että he aina pyrkisivät noudattamaan ehdotonta rauhallisuutta ja pidättäytyisivät kaikenlaisesta väkivallasta ihmisiä ja omaisuuttakin kohtaan. Hän oli kuitenkin myös sitä mieltä, että Intian on toivottavampaa turvautua aseisiin kuin "olevan pelkurimaisesti todistamassa avuttomana omaa nöyryytystään". Gandhi kirjoitti vuonna 1920: "Uskon, että tilanteessa, jossa olisi valittava pelkuruuden ja väkivallan välillä, neuvoisin valitsemaan väkivallan". Näin todetessaan hän kuiten-kin väsymättä korostaa, että uskoo väkivallattomuuden olevan äärettömän paljon parempaa kuin väkivalta ja anteeksiannon mielekkäämpää kuin rangaistuksen.

Gandhi ei pitänyt itseään haaveilijana, vaan väitti olevansa käytännön idealisti. Tällä hän tarkoitti muun muassa sitä, ettei "väkivallattomuuden uskonto" ollut tarjolla vain profeetoille ja pyhimyksille, vaan myös aivan tavallisille ihmisille. "Väkivallattomuuden laki on meidän lajimme laki, kuten väkivalta on järkeä vailla olevien luontokappaleiden laki", kirjoittaa Gandhi. Tämän lauseen ei pitäisi jättää epäselväksi, mitä mieltä Gandhi siis todella oli väkivallan käytöstä. Kun Gandhi vertaa pelkuruutta ja väkivaltaa ja päätyy suosittelemaan väkivaltaa, on ymmärrettävä että silloin on tarjolla vain kaksi äärimmäisen huonoa vaihto-ehtoa, joista hän valitsee käytännöllisemmän. Gandhille pelkuruus oli häpeällinen vaihtoehto.

Kansalaisliikkeet, mielenosoituskulttuuri ja Gandhin perintö

Gandhin opetukset elävät voimakkaasti tämänkin päivän aktivismissa. Gandhilaisuus on ollut rauhanliikkeen kivijalkana alusta saakka ja on laajasti omaksuttuna periaatteena hyvin erilaisissa kansalaisliikkeissä ja -aktioissa. "Gandhilainen vastarinta" ja "gandhilainen mielenosoitus" ovat iskostuneet tutuiksi käsit-teiksi viime vuosisadan lopulta kohti tämän päivän mielenosoituskulttuuria.

Kun ympäristöliikkeen aktivistit kamppailivat vuonna 1979 Forssan Koijärvellä lintuvesien puolesta, he köyttivät itsensä puihin ja kaivinkoneisiin, mutta eivät panneet vastaan kun poliisit tulivat repimään heitä pois. Koijärvellä gandhilaisuus toteutui ihanteellisesti: väkivallattoman vastarinnan voimin taistelevat aktivistit saivat tempauksellaan laajan mediahuomion ja suuren yleisön katse kääntyi yhä lisääntyviin ympäristöongelmiin. Suorana jatkona Koijärvi-liikkeen gandhilaiselle toiminnalle voi pitää myös Luonto-liiton metsäaktivismien väkivallattomat kamppailut vanhojen metsien puolesta.

Suomalaisen mielenosoituskulttuurin historiaa voisi luonnehtia melko gandhilaiseksi. Perinteisesti kotimaiset yhteiskunnalliset liikkeet ovat olleet painotuksiltaan melko valtiosuuntautuneita ja yhdistysmuotoisia. Niiden toimintaetiikkaan on perinteisesti kuulunut myös rauhanomaisuus, yksityisomaisuuden kunnioittaminen ja asiallisuus. Mielenosoituksissa on perinteisesti pyritty aina välttämään rettelöintiä viranomaisten kanssa ja yleensä mielenosoituksista, kadunvaltaustempauksista ja muista aktioista jopa ilmoitetaan kiltisti etukäteen poliisille. Jopa 1960-luvun radikaalit pyrkivät viime kädessä aina välttämään yhteenottoja virkavallan kanssa tai suosimaan väkivallatonta vastarintaa.

Viime vuosikymmeneltä on kuitenkin ollut havaittavissa eräänlainen mielenosoituskulttuurin murros. Suora toiminta on saanut uudenlaisia muotoja, jotka kaikki eivät mahdu enää gandhilaisuuden käsitteen sisään. Esimerkiksi viime vuosituhannen vaihteen suurissa globalisaatiokriittisen liikehdinnän aktioissa ja mielenosoituksissa on käytetty myös väkivallan puolelle meneviä toimintamuotoja, kuten kivillä heittelyä tai väkivaltaista blokkausta. Myös poliisien otteet ovat koventuneet, ja joukkojen hallintaan erikoistuneiden jouha-joukkojen pamput ja kilvet ovat nykyään yhä useammin läsnä mielenosoituksissa. Kansainvälisissä suurmielenosoituksissa jopa kyynelkaasu ja vesitykit on katsottu tarpeelliseksi ja aktivistit ovat jakaneet omia mielenosoitusalueitaan erivärisiin blokkeihin sillä perusteella, kuinka väkivallatonta toimintaa kukin haluaa harjoittaa.

Sekä poliisien että aktivistien otteiden koventuminen on aiheuttanut ylilyöntejä puolin ja toisin ja johtanut jonkinlaiseen ylireagoinnin kierteeseen. Pienelle gandhilaisuuden kertaukselle olisi varmasti tilausta, sillä väkivaltaiseen mellakointiin päätyvät mielenilmaisut eivät varmasti saa itse päämäärille kovinkaan suurta huomiota – eri asia tietysti on, haluaako aktioita järjestää spektaakkelin sinänsä vuoksi, vai saavuttaakseen jotain, jolla on oikeasti merkitystä.

Gandhi sanoi 15.8.1920:

"Vanhat viisaat, jotka keksivät väkivallattomuuden pettämättömän lain, olivat itse suuria sotureita. Kun he havaitsivat aseellisen voiman alhaisuuden ja tajusivat, mikä on ihmisen oikea olemus, he ymmärsivät, että väkivallattomuuden laki vallitsee kaikkialla tässä väkivaltaisessa maailmassa. He opettivat, että atman, ihmisen sielu voi valloittaa koko maailman, että suurin sielua kohtaava vaara on lähtöisin siitä itsestään ja että tämän vaaran voittaminen antaa meille voimaa voittaa koko maailma."

Gandhia on siteerattu ja tullaan siteeraamaan paljon. Jokaisen pasifistin huoneentauluksi voisi suositella kuitenkin Gandhin eniten lainattua, ehkä hieman kulunutta mutta yhä niin hienolta kuulostavaa fraasia:

"Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie."

Johanna Sumuvuori

***

Gandhi Fact File

Nimi: Mohandas K. Gandhi
Syntynyt: 2.10.1869 Porbandarissa, Intiassa
Koulutus: lakimies

1893 lähtee Etelä-Afrikkaan taistelemaan intilaisten oikeuksien puolesta
1906 ensimmäinen väkivallaton vastarintakampanja Etelä-Afrikassa aasialaislakiehdotusta vastaan
1908 ensimmäistä kertaa vankilaan toimintansa vuoksi
1915-1920 aloittaa taistelun Intian itsenäisyyden puolesta brittiläistä siirtomaahallintoa vastaan. Vuonna 1920 käynnistettiin maanlaajuinen yhteistyöstä kieltäytymiskampanja
1930 Gandhin organisoima laaja kansalaistottelemattomuuskampanja, johon osallistui miljoonia intialaisia
1942 Gandhin järjestämä maanlaajuinen siirtomaahallintoa vastustava "Kädet irti Intiasta" -kampanja
1947 Intia itsenäistyy ja jakautuu kahtia Intiaan ja Pakistaniin
1948 Gandhi kuolee kiihkomielisen hindun tappamana

Pieni Gandhi-sanasto

ahimsa = väkivallan välttäminen
dharma = laki; velvollisuus; hyve; moraali
himsa = väkivalta
Mahatma = pyhä henkilö
sanatani = puhdasoppinen
satya = totuudellisuus
satyagraha = totuudessa pysyminen, väkivallaton toiminta
swaraj = itsenäisyys