![]() |
|||||
| minä - politiikkaa - kirjoituksia kellarista - yhteys - sattumia | |||||
![]() |
Inhimillisyyttä maahanmuuttopolitiikkaan Kolumni Helsingin Vihreiden kotisivuilla
Yhdysvalloissa maahanmuuttoa on tutkittu paljon, sillä siellä on valtava määrä siirtolaisia ja koko maa on rakentunut siirtolaisuuden varaan. Tutkimusten mukaan maahanmuuttajat eivät vie kantaväestön työpaikkoja, eivät laske yleistä palkkatasoa eivätkä lisää sosiaalikuluja. Sen sijaan siirtolaisuus edistää talouden toimivuutta ja työllisyyttä. Mutta mitä tehdään Suomessa? Täällä on päätetty pitää ovet kiinni tai korkeintaan pikkuriikkisen raollaan. Suomessa on vähemmän ulkomaalaisia kuin missään muussa EU-maassa. Välillä ei voi välttyä ajatukselta, että suomalainen maahanmuuttopolitiikka on käytännössä pelkkää maahanmuuton rajoittamista. Linnake-Eurooppa Hyvin ei mene Euroopassakaan. Köyhimmistä maista EU:n alueelle laillisesti pääseminen on usein lähes mahdotonta. Tämän takia ihmiset joutuvat turvautumaan ihmissalakuljetukseen ja muihin vaarallisiin maahantulokeinoihin. Samaan aikaan suojattomia siirtolaisia käytetään tietoisesti halpatyövoimana esimerkiksi Välimeren alueen tomaattiviljelmillä. Elämme Euroopassa, josta on muodostettu eräänlainen linnake. Sen tarkoituksena on pitää ihmisiä ulkona, usein kohtalokkain seurauksin. Espanjan viranomaiset ovat arvioineet, että pelkästään joulukuun 2005 ja maaliskuun 2006 välillä arviolta 1 200-1 700 Afrikasta Kanariansaarille veneellä yrittänyttä ihmistä hukkui myrskyävälle merelle. Pelkästään tämän jatkuvasti käynnissä olevan tragedian pitäisi saada meidät tarkastelemaan harjoitettua siirtolaispolitiikkaa uudessa valossa. Vaatimus seuraavalle hallitukselle Suomi on nihkeä maa tänne pyrkiville. Seuraavan hallituksen on lopetettava turvapaikanhakijoiden pitäminen vuosikausia epämääräisessä ja epäinhimillisessä asemassa B-luvilla. On myös helpotettava tänne opiskelemaan tulevien maahan jäämistä. Hallituksen on helpotettava turvapaikan, oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamista. Suomen on myös kasvatettava pakolaiskiintiötään. Viime vuonna 750 hengen pakolaiskiintiö jäi sisäministeriön ja työministeriön välisten kiistojen vuoksi vajaaksi. Suomen maahanmuuttopolitiikka kaipaa kokonaisnäkemystä ja parempaa koordinaatiota. Se olkoon seuraavan hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä. Johanna Sumuvuori |
![]() |
|||
![]() |
|||||