 |
Irving on Irving
(Kontakti 3/1998)
Jos olet tosissasi ihastunut John Irvingin tuotantoon, sinua ei haittaa, vaikka lähes joka teoksessa toistuu joku perusirvingiläisyys kuten paini,
Wien, New Hampshire, karhu, huora, majatalo, kirjailija tai aviorikos. Mikään näistä ei ole sattumaa, vaan kaikelle löytyy kytkös pengottaessa
Irvingin muisteloita, joita on julkaistu teoksessa "Tuulesta temmattu tyttöystävä." Irving on niitä kirjailijoita, joita lukiessa ei voi olla ajattelematta,
kuinka suuri osa tarinasta sisältää omaelämänkerrallisia ulottuvuuksia.
Poika Exeteristä
John Irving (s.1942) varttui New Hampshiren Exeterissä ja vietti siellä nuoruusvuotensa. Irving aloittaa muistelonsa kuvailemalla omaa
vauhdikasta poikaviikarin elämäänsä Front Streetillä. Ihan alkuun Irving tosin pesee kätensä muistelmiensa todenmukaisuudesta:
"Tämä on muistelma, mutta ymmärtänette, että hyvällä mielikuvituksella siunatun kirjailijan muistelmat ovat kaikki
väärennöksiä. Kaunokirjailijan muisti vasitenkin on huono detaljien toimittaja: me osaamme kuvitella paljon parempia
yksityiskohtia kuin ne mitä muistamme. Korrekti yksityiskohta pitää harvoin yhtä todellisuuden kanssa; kaikkein
todenmukaisin yksityiskohta on se, mikä olisi saattanut tapahtua tai minkä olisi kuulunut tapahtua."
Irving ei pärjännyt poikavuosinaan koulussa kovinkaan hyvin; oppimiseen vaikutti myös dysleksia - lukihäiriö, jonka diagnoosia ei
vielä 50-60 lukujen vaihteessa tunnettu. Irving itse uskoo, että pääsi sisään Exeterin poikakouluun vain sen vuoksi, että oli
opettajavanhempien vesa. Koulussa oli kuitenkin yksi asia, jonka vuoksi siellä kannatti käydä – paini. Irving aloitti painiharrastuksensa
14-vuotiaana vuonna 1956. Painista tuli hänen suuri intohimonsa, vaikkei hän kymmenvuotisella kilpaurallaan saavuttanutkaan suuria voittoja.
Irving kilpaili viimeistä kertaa 34 -vuotiaana vuonna 1976. Painilla on keskeinen rooli mm. hänen teoksissaan Garpin maailma (1978) ja
Välisarjan avioliitto (1974).
Irving alkoi haaveilla parikymppisenä myös kirjailijan urasta. Hän ei juurikaan perustanut perinteisestä ainekirjoitusesta, vaan halusi opiskella
luovaa kirjoittamista. 21-vuotiaana Irving yritti yhdistää painin ja kirjalliset pyrkimyksensä pyörimällä toisaalta kirjallisissa piireissä, toisaalta
painikisoissa. "Se että matkustin useasti viikonloppuna painikisoihin oli sekä minusta että uusista kirjailijaystävistäni äärettömän
epäkirjailijamaista. Se oli varhaisin viite siitä, että kirjailevat ystäväni ja painikaverini eivät oikein tulisi juttuun keskenään. Joksikin
aikaa luovuin itsekin harrastuksieni yhdistämisestä – olin varma että minusta tulisi joko painija tai kirjailija, muttei molempia."
Irving ei koskaan luopunut rakkaudestaan painiin. Hän toimi kilpailukautensa ohella ja jälkeen erotuomarina ja valmentajana. Valmennushommat
hän lopetti vasta vuonna 1989 ollessaan 47-vuotias. Nyt Irving on kuuttakymppiä lähestyvä kirjailija, joka on kuitenkin osannut yhdistää painin
ja kirjallisuuden – yksinkertaisesti kirjoittamalla painista.
Irving tarinoi Wienistä teoksissaan Kaikki isäni hotellit (1981), Välisarjan avioliitto, Garpin maailma ja Vesimies (1972). Wien on usein Irvingin
henkilöhahmoille jonkinlainen pakopaikka arkielämän "kurjuudesta", joka voi olla mitä tahansa avio-ongelmista uuden hotellin perustamiseen.
Kun Irving kertoo Wienistä, katukuvaan maalataan aina pienet kahvilakonditoriat, huorat, pensionaatit, Schwindgasse tai kuuluisa Wienin oopperatalo.
Irving tutustui Wieniin vuonna 1963 viettäessään siellä vaihto-oppilasvuoden Eurooppa-instituutissa, jossa hän opiskeli mm. saksaa,
kreikkalaista moraalifilosofiaa ja viktorianaikaista romaanikirjallisuutta. Irving asui tietysti Schwindgassella ja lueskeli usein iltaisin
tenttiin baarissa, jossa huorat odottelivat asiakkaita kadulta. Nämä "ilotyttöjen baarit" olivat Irvingistä rauhallisempia opiskelupaikkoja
kuin meluisat opiskelijabaarit. "Prostituoidut taas näkivät heti ensi silmäyksellä, ettei minulla ja Ericillä (Irvingin amerikkalainen kämppis)
ollut varaa intiimeihin suhteisiin heidän kanssaan", kertoo Irving. Wieniläiset huorat esiintyvät kaikissa Irvingin Wienistä kertovissa teoksissa.
Irving alkoi kirjoittaa ahkerasti Wienissä torjuakseen koti- ja tyttöystävän ikäväänsä. Hän oli tutustunut Shyla Learyyn saksan pikakurssilla
Cambridgessa juuri ennen Wieniin lähtöään. Kesällä 1964 Shylasta tuli Irvingin ensimmäinen vaimo, ja myöhemmin hänen kahden ensimmäisen
poikansa äiti. John Irving aikuistui, hänestä tuli perheenisä ja aviomies. "Jos Colin (ensimmäinen lapsi) pelasti minut Vietnamilta, niin
aviomiehen ja isän asema ja paluuni painisaleihin säästivät minut 60 -lukulaisten tyypillisimmiltä viettelyksiltä: seksikokeiluilta ja
huumeilta. Minä olin aviomies ja isi ja painija – ja sitten myös kirjailija."
Irving uskaltaa toistaa itseään. Monia lukijoita samojen perusteemojen pyörittely lähes jokaisessa romaanissa ärsyttää suunnattomasti.
Irving taitaa olla niitä kirjailijoita, joita joko vihataan tai rakastetaan. Mitä enemmän Irvingiä lukee, sitä enemmän hänen miespäähenkilönsä
alkavat muistuttaa toisiaan. Omasta mielestäni Garpin maailman T.S Garp, Vesimiehen Fred Trumper ja Välisarjan avioliiton Severin Winter
voisivat olla identtiset kolmoset. Toki kaikilla miestyypeillä on uniikki persoonallisuutensa, mutta heidät kaikki on kuitenkin luotu käyttämällä
"perusirvingiläisen" miehen peruskaavaa. Se ei ole ärsyttävää, vaan turvallista, mukavaa ja – mikä tärkeintä – kiehtovaa.
Irving ei ole tylsä. Irvingin juju ei välttämättä ole pelkästään tarinan juonessa tai irvingiläisissä henkilöhahmoissa, vaan kerronnan tyylissä.
Se on sujuvaa, välillä hengästyttävää, humoristista, oivaltavaa, ronskia, hauskaa ja sopivan kepeää. Irving on kevyttä viihdettä, mutten silti
valitsisi häntä tympeiden kirjakerhojen "kuukauden viihdevalioksi." Irving on ehdottomasti enemmän nykykirjalija kuin viihdekirjailija. Ja
tämän sanon täysin subjektiivisesti sydän täynnä kiintymystä miehen tuotantoa kohtaan. Olin vähällä loukkaantua, kun eräs tuttavani tuomitsi
Vesimiehen suoralta kädeltä "ihan roskakirjaksi". Irving pelastaa, kun kaikki menee päin peetä. Hänen kirjoistaan löytyy aina henkilö, jolla
menee vielä huonommin. Sitä paitsi Irvingin kovaonniset osaavat ironisoida arkielämän kurjuutta.
Ja mitä Irvingille itselleen tänään kuuluu? Hän lähentelee kuuttakymppiä, on kolmen lapsen isä, elää toisessa avioliitossaan ja on viimeksi
kirjoittanut teoksen Leski vuoden verran, joka suomennettiin tänä vuonna.
Johanna Sumuvuori
|
 |
 |
