Uuden ajan evakot

Kolumni, Vihreä Lanka 16.9.2005

Mitä jos kommunismin sijaan olisikin romahtanut sosiaalidemokratia? Kaskun mukaan olisimme saaneet varautua ruosteisilla Volvoilla Suomessa pörrääviin ruotsalaisiin. Ajatus naurattaa ja tuntuu mahdottomalta.

Viime vuonna ensi-iltansa saanut ilmastonmuutoksesta kertova amerikkalainen elokuva Day After Tomorrow esitti samantyyppisen, mahdottomalta tuntuvan skenaarion. Elokuvayleisö tyrskähti naurusta, kun yhdessä kohtauksessa kansainvälisissä uutislähetyksissä ilmoitettiin laittoman siirtolaisuuden kääntäneen suuntaa: Meksikon rajat tulvivat yhdysvaltalaisista turvapaikanhakijoista, kun salamannopea jäätyminen oli ajanut ihmiset ympäristöpakolaisiksi.

Hirmumyrsky Katrinan tuhoja esittelevät lehtikuvat New Orleansista ja Mississipin rannoilta tuntuvat samalla tavalla epätodellisilta kuin mielikuvat yhdysvaltalaisista turvapaikanhakijoista tai romuttuneesta pohjoismaisesta sosiaalidemokratiasta. Veneellä kotitalonsa raunioilla seilaavat epätoivoiset amerikkalaiset ovat kuitenkin totta.

Hirmumyrsky Katrina on suorastaan malliesimerkki niin kutsutuista uusista uhista, jotka kohtaavat nykymaailman niin kehitysmaissa kuin rikkaissa länsimaissakin. Maailmassa on tällä hetkellä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan arviolta 20 miljoonaa ympäristöpakolaista, joista valtaosa asuu kehitysmaissa. Maailman köyhimmät maat sattuvat sijaitsemaan alueilla, joita luonnonkatastrofit – kuten tulvat, hirmumyrskyt, kuivuus tai maanjäristykset – koettelevat pahimmin. Ympäristöpakolaisuuden onkin ennustettu nousevan tällä vuosisadalla suuremmaksi kuin sotien tai poliittisen vainon perusteella tapahtuvan pakolaisuuden.

Tulevaisuuden luonnonkatastrofit ja ympäristöpakolaisuus eivät tule kuitenkaan koskemaan pelkästään kehitysmaita. Paitsi että teollistuneet länsimaat joutuvat tulevaisuudessa vastaanottamaan myös ympäristöpakolaisia, on niiden varauduttava myös siihen, että erilaiset luonnonkatastrofit voivat tapahtua niiden omilla alueilla ja omille asukkaille.

Länsimaailma on budjetoinut turvallisuusresurssinsa tulevaisuuden kannalta aivan väärin. Sen sijaan että erilaisia uhkia ja konflikteja pyrittäisiin ehkäisemään ennalta, on lähinnä keskitytty paisuttamaan asevarastoja ja sotakoneistoja. Ympäristöongelmat ja ympäristöpakolaisuus muodostavat toki pitkälle jalostuessaan myös perinteisen sodan uhan. Politiikan tutkijat ovat jo pitkään todistelleet, että tulevaisuuden resurssisotia ei käydä niinkään öljystä kuin puhtaasta vedestä.

Luonnonkatastrofeista ei voida syyttää terroristeja, eikä niitä vastaan taistella ostamalla lisää pyssyjä. Voi tietenkin olla, että uusiin uhkiin ja ympäristöpakolaisuuteen havahdutaan kunnolla viimeistään siinä vaiheessa, kun tarpeeksi paljon rikkaita valkoisia on joutunut luonnonkatastrofien tai ilmastonmuutoksesta johtuvien ympäristötuhojen uhreiksi. Olisi välttämätöntä, että tulevaisuuden uhat nähdään koskevan ihmisiä maailmanlaajuisesti, sillä seurannaisvaikutuksia ei ole mahdollista rajata alueellisesti.

Oli murheellista katsoa televisiouutisia, jossa suomalainen nainen oli tuohtunut bensiinin hinnan noususta ja valitteli, että ”ei ole oikein, että kun jossain kaukana tapahtuu jotain, me täällä Suomessa joudutaan kärsimään”. Hieman huolestuttaa, miten turvassa suomalaiset kuvittelevat maailman melskeiltä täällä Pohjolan peräkammarissa olevansa. Jos Golf-virta pysähtyisi tai Itämeri hukkuisi paskaan, voisimme mekin joutua pakkaamaan kapsäkkimme. Se ei ole mahdotonta, eikä se naurata.

Johanna Sumuvuori