Vaihtoehdottomat valkoiset miehet

Kolumni, Vihreä Lanka 13.2.2004

Bushin kukistaminen on monille Yhdysvaltojen vihreille tärkeämpää kuin se, kuka tulisi hänen tilalleen.

Sillä aikaa kun täällä pohjolassa saimme jännittää, voittaako Ben, Ville vai Jari, aavan Atlantin tuolla puolen on ollut käynnissä aivan toisenlainen roadshow. Yhdysvalloissa demokraattien presidenttikandidaatit ovat kiertäneet hiki hatussa osavaltiosta toiseen. Ennakkoasetelmat ovat kääntyneet päälaelleen, kun median veikkaaman alkuperäisen voittajasuosikin, Vermontin entisen kuvernöörin Howard Deanin gallupkannatus on laskenut kuin lehmän häntä ja Irakin sodan kannattajana senaatissa kunnostautunut Vietnam-veteraani John Kerry on nostanut osakkeitaan roimasti. Kerryn kannoilla kirii nuorekas senaattori John Edwards Pohjois-Carolinasta. Sanoja ei ole säästely. Pidättyväisimmätkin kandidaatit ovat oivaltaneet, että loanheiton välttäminen kampanjan kiristyessä merkitsee melko varmasti hidasta poliittista kuolemaa.

Vihreiden tilanne on hankala. Edellisten presidentinvaalien vihreä ehdokas Ralph Nader on luvannut päättää helmikuun kuluessa, asettuuko hän ehdolle vai ei. Jos Nader ryhtyy leikkiin, hän on ilmoittanut lähtevänsä mukaan itsenäisenä, mihinkään puolueeseen sitoutumattomana ehdokkaana. Bush-kritiikin myötä painostus Naderin ehdokkuudesta luopumisen puolesta on kasvanut paljon suuremmaksi kuin viime vaaleissa. Suuri osa vihreistäkin olisi valmis luopumaan presidentinvaaleissa oman agendansa edistämisestä välttääkseen Bushin uudelleenvalinnan. Yhdysvaltain vihreät kokoontuvat vasta kesäkuussa Wisconsinin Milwaukeessa päättääkseen, kenet puolue mahdollisesti asettaa ehdokkaaksi presidenttikisaan. Tähän mennessä kisaan on ilmoittautunut muutama kandidaatti, ja vaalidebattejakin on jo järjestetty. Marraskuun vaaleissa äänestäjien valittavana saattaa siis olla Bushin, demokraattien haastajan ja muiden ehdokkaiden lisäksi sekä Nader että vihreiden oma ehdokas.

Jos Nader olisi ehdolla sitoutumattomana ehdokkaana, vihreän puolueen soturit voisivat hypätä hieman paremmalla omallatunnolla väliaikaisesti demokraattien leiriin välttääkseen Bushin uudelleenvalinnan. Lipeäminen vihreiden oman ehdokkaan äänestäjien joukosta tuottaisi suurempaa tuskaa. Mikäli vihreät asettavat oman ehdokkaan, hän tuskin on yhtä tunnettu ja karismaattinen kuin Nader. Monet vihreät pelkäävät oman ehdokkaan asettamisen johtavan siihen, että demokraattien ehdokkaan – joka on käytännässä ainoa Bushin haastaja, jolla on mahdollisuuksia voittoon – ääniä syö kaksi vihreäksi tunnettua ehdokasta. Bushin harjoittama politiikka on herättänyt monet amerikkalaiset raivokkaaseen poliittisten vaihtoehtojen etsintään, mutta valitettavasti se on johtanut myös siihen, että keskustelu Yhdysvaltojen kaksipuoluejärjestelmän murtamisesta on ottanut reipasta takapakkia. Kun vaihtoehdot ovat typistyneet akselille Bush-joku, joka ei ole Bush, vihreiden kaltaisen pienen puolueen on hankalaa tuoda presidentinvaaleissa omia poliittisia tavoitteitaan esiin.

Amerikkalainen kirjailija-dokumentaristi Michael Moore, joka tunnetaan kansan keskuudessa Bushin ylimpänä kriitikkona ja jonkinlaisena rapakon takaisena intellektuelli-karpona, syyttää Bushin valinnasta myös Yhdysvaltain sekavaa vaalijärjestelmää ja ääntenlaskutapaa. Hän viittaa edellisten vaalien hässäkkään, jossa Bush tuli valituksi, vaikka sai myöhemmässä tarkistuslaskennassa Al Gorea vähemmän ääniä myös vaalien ratkaisevaksi osavaltioksi muodostuneessa Floridassa. Suositussa kirjassaan Tyhmät valkoiset miehet Moore toteaa sarkastisesti, että Yhdysvalloissa tarvitaan vaalikatastrofin välttämiseksi YK-joukkoja ja YK:n vaalitarkkailijoita.

Aina muodikas Amerikka-kritiikki kaipaisi jalostamista. Yhdysvallat on väestömäärältään suurempi ja mahtavampi kuin vanha itänaapurimme, mutta asuu siellä muitakin kuin tyhmiä valkoisia miehiä. Jos vaikka itärannikon liberaalit olisivat saaneet valita presidentin, Bush tuskin istuisi Valkoisessa talossa. Sen sijaan, että pitäisimme lähtökohtana typerää kansaa ja typeriä vallanpitäjiä, voisi miettiä, paljonko tyhmää politiikkaa aiheuttaa tyhmä vaihtoehdoton järjestelmä.

Johanna Sumuvuori