Aseet auroiksi

(Ostrobotnia 1998)

1980-luvun alussa syntyi amerikkalaisissa kristityissä "aktivistipiireissä" väkivallatonta aseidenriisuntaa ajava Aurantakojaliike, The Plowshares Movement. Ajatus liikkeen perustamiseen tuli Raamatusta. Jesaijan kirja ennustaa tulevan ajan, jolloin kaikki kansat takovat miekkansa auroiksi. Aurantakojaliikkeessä voidaan käyttää keinona kansalaistottelemattomuutta tekemällä jotain, joka on laitonta, mutta oikeutetuksi koettua. Avoimuuden periaatteen mukaan teosta on otettava myös täysi vastuu.

Yhtenä kansalaistottelemattomuuden "oppi-isänä" voidaan pitää viime vuosisadalla elänyttä Henry David Thoreauta (1817–1862). Amerikkalainen Thoreau oli aikansa suuri toisinajattelija, joka ei suostunut hyväksymään minkäänlaisia valmiita arvojärjestyksiä. Hän kuolemansa jälkeen julkaistu "Kansalaistottelemattomuus" -essee (1849) on ollut kansalaisaktivistien perusaapinen jo yli 150 vuotta.

Thoreaun mukaan "paras on hallitus, joka hallitsee vähiten." Hallitus on altis väärinkäytöksille niin kauan kuin kansa ei voi suoraan toimia sen kautta. Thoreau kysyy, onko kansalaisen mikään pakko luovuttaa omaatuntoaan – pientä osaakaan siitä, edes hetkeksi ö lainlaatijoiden käyttöön. Hän kirjoittaa; "Mielestäni meidän tulee olla ensisijaisesti ihmisiä ja vasta toissijaisesti alamaisia. Ei ole syytä viljellä niinkään lain kuin oikeuden kunnioitusta. Hyväksyn ainoaksi velvoitteeksi toimia aina tavalla, jonka tunnen oikeaksi."

Thoreau uskoo, että vakaumuksen puolesta toimiminen ja tieto siitä mikä on oikein ovat omiaan muuttamaan asioita ja niiden välisiä suhteita. Oikeutetuksi katsottu toimiminen on ytimeltään vallankumouksellista, eikä tukeudu pelkästään vanhoihin arvoihin. Aurantakojaliikkessä on pitkälti kysymys juuri tästä, sillä sen perusajatuksiin kuuluu, että ihminen on vapaa tekemään oikein. Voidaan tietysti kysyä, mitä tapahtuisi jos kaikki ihmiset alkaisivat toimia tavalla, jonka tuntevat yksilökohtaisesti oikeaksi, välittämättä laeista. Lopputuloksena saattaisi joissain tapauksissa olla filosofi Jean Paul Sartren kuvaama "kontrafinaliteetti", jossa yksilöllinen ja kollektiivinen etu asettuvat vastakkain ja yhteiskunta muuttuu ennustamattomaksi.

Aurantakojaliikkeen amerikkalaisia perustajia leimasivat korkea keski-ikä ja uskonnolliset perusteet. Liike on sittemmin levinnyt Eurooppaan ja nämä piirteet ovat jääneet sivuun. Kaikkien maiden aurantakojille on kuitenkin yhteistä avoimuuden ja väkivallattomuuden periaatteiden painottaminen. Avoimuuteen kuuluu mahdollisuus toimia omilla kasvoillaan ja näyttää, että liikkeen osanottajat ovat tavallisia ihmisiä, jotka ottavat teoistaan täyden vastuun. Väkivallattomuudessa taas on kysymys sekä fyysisen että henkisen väkivallan välttämisestä niin liikkeen sisä- kuin ulkopuolellakin.

Viimeisimmät Aurantakojaliikkeen aktiot tapahtuivat elokuussa Skotlannissa. Niihin osallistui myös kaksi suomalaista naista: Katri Silvonen (20) ja Hanna Järvinen (21). Aktiot liittyivät Trident Plougshares 2000 -kampanjaan, joka pyrkii ydinsukellusveneiden aseistariisuntaan vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Parisataa eri maista tullutta Aurantakoja-aktivistia pystytti elokuun puolivälissä leirin Faslanen tehokkaasti vartioidun laivastotukikohdan ulkopuolelle. Ryhmä aktivisteja sukelsi tukikohtaan ja takoi Trident-ydinsukellusveneitä "miekat auroiksi" -periaatteen mukaisesti. Teko oli avoin ja väkivallaton, eikä kukaan pidätetyksi tullut tehnyt vastarintaa. Pidätetyiksi joutuivat myös suomalaisnaiset Katri Silvonen ja Hanna Järvinen, jotka joutuivat lopulta odottamaan Cornton Valen vankilassa oikeudenkäyntiä yli kuukauden. He saivat vapauttavan tuomion 29. syyskuuta.

Skotlannin aurantakoja-aktiossa ei rikottu ainakaan kansainvälistä lakia. Aurantakojat itse asiassa vetoavat viimeisessä kampanjassaan kansainväliseen lakiin. Haagin kansainvälinen tuomioistuin teki nimittäin heinäkuussa 1996 päätöksen, jonka mukaan "ydinaseilla uhkaaminen tai niiden käyttö on pääsääntöisesti vastoin kansainvälistä lakia." Kansallisella tasolla on tietysti helppo sanoa, ettei oman maan ydinaseilla ketään uhata – ainakaan pääsääntöisesti.

Johanna Sumuvuori