Repe ja Reiska

Kolumni, Presso 8.10.2005

Asunnottomien yön kynnyksellä on hyvä kertoa kaksi tarinaa 2000-luvun Helsingistä. Ensimmäisen tarinan päähenkilö on Repe, parikymppinen jenginjohtaja Korkeasaaresta. Repeltä laumoineen oli hiljattain mennä katto pään päältä, kun Korkeasaaren eläintarha ilmoitti viime syksynä, että paviaanien asumuksena pitkään palvellut vanha betonilinna jouti remppaan. Koska korvaavaa kotia remontin ajaksi ei meinannut löytyä, eläintarhasta tihkui julkisuuteen tieto, että Repen laumalta oli järkevintä ottaa nirri pois.

Johan alkoi tapahtua. Repen jengiä tukemaan riensivät aktivistit, mainostoimistot, poliitikot ja valtakunnan media. "Paviaanit etsivät edelleen uutta kotia", julistettiin iltapäivälehden lööpissä traagisesti vielä kuluvan vuoden kesäkuussa. Mainostoimisto puolestaan palkkasi valtiotieteen tohtorin paviaaninpelastajaksi ja ProPaviaanit-kansalaisliike keräsi adressiinsa 30 000 allekirjoitusta Repen lauman puolesta. Moni aprikoi hiljaa mielessään, oliko alun perinkään kovin hyvä idea raahata villieläimiä toiselta puolelta maapalloa kalseaan betonikolossiin pällisteltäväksi.

Toisen tarinan päähenkilö - Reiska - asuu myös Helsingissä. Häneltä lähtivät viime kesänä kämppä ja duunit alta, kun vaimo nakkasi ulos ja työnantaja kyllästyi Reiskan krapulaiseen työntekoon. Reiska on edelleen vailla asuntoa ja yösijan löytyminen on jokapäiväinen ongelma. Mutta missä ovat mainostoimistot ja kansalaisadressit?

Helsingissä on tilastojen mukaan yli 5 000 asunnotonta, joista valtaosa on perheettömiä. Reiskan tarina on se tavallinen - nelikymppinen mies, joka on menettänyt niin perheensä kuin työnsä, ja taustalla on usein myös mielenterveys- ja alkoholiongelmia. Viimeistään asuntolakierteeseen jouduttua alkaa monelle myös viina maistua ja ongelmat sen kun syvenevät.

Kaupungin asuntojono etenee toivottoman hitaasti, asuntolapaikat ja alkoholistien yömajat ovat täpötäynnä eikä kukaan halua uusia asuntoloita naapurustoonsa. Poliitikoille ongelma tulee ikään kuin uutena joka syksy, kun ilmat kiristyvät ja sähköpostiin kolahtaa kutsu viettämään asunnottomien yötä. Tällä hetkellä Helsingin asuntolapaikat ja alkoholistien yömajat ovat niin täynnä, että ihmisiä on jouduttu käännyttämään ovilta.

Iltojen kylmetessä moni Reiskan kohtalotoveri hyytyy matkan varrelle ja tie taittuu pakkasiin, ellei yösijaa lämpimästä löydy. Sosiologien 1970-luvulla hellimät termit huono-osaisuuden kasautumisesta ja rakenteellisesta väkivallasta ovat asunnottomille täyttä tätä päivää, mutta luovan luokan 2000-luvulla jokainen on oman onnensa seppä, ellei sitten satu olemaan mediaseksikäs paviaani.

Paviaanien henget säästettiin, mutta Reiskaa ja muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä ei onnistuta kunnolla suojelemaan armottomilta pakkaskuolemilta, ellei asuntolapaikkojen ja yömajojen määrää pystytä lisäämään nopeilla ratkaisuilla. Kohtuuhintaisia asuntoja tarvitaan tietenkin lisää, mutta ensisijaisen tärkeää olisi huolehtia, että kukaan ei jää kylminä öinä ulos nukkumaan. Kysymys on niinkin perustavanlaatuisesta asiasta kuin ihmisoikeudesta. Asuntolatilanne vaatisi kaiken kaikkiaan voimakasta korjausliikettä, joka kantaisi pidemmällekin kuin pakkasten yli.

Hyvä sinänsä, että Repe sai katon laumansa pään päälle, vaikkei eläintarhan betonikolossi vetänekään vertoja viidakon lämmölle. Reiskan kohtalo odottaa kuitenkin edelleen ratkaisua. Vai toivottaisiko Repe Reiskan tervetulleeksi linnaansa?

Johanna Sumuvuori