![]() |
|||||
| minä - politiikkaa - kirjoituksia kellarista - yhteys - sattumia | |||||
![]() |
Autottoman päivän elävöittäminen
Valtuustoaloite Helsingissä vietetään autotonta päivää 22.9. Päivämäärä osuu usein arkipäivään, jolloin työmatkaliikenne ja ruuhkat ovat suurimmillaan. Ideaalitilanteessa autoton päivä saisi ihmiset jättämään yhdeksi päiväksi autoilun kokonaan väliin ja suosimaan joukkoliikennettä, mutta käytännössä näin ei tapahdu. Autotonta päivää onkin vaikeaa erottaa tavallisesta arkipäivästä. Autottoman päivän siirtäminen viikonloppuun antaisi sen viettämiselle uutta potkua. Esimerkiksi Brysselissä autotonta päivää juhlitaan sunnuntaina, jolloin osa kantakaupungista on kokonaan suljettu liikenteeltä ja joukkoliikennevälineillä matkustaminen on kokonaan ilmaista. Helsingissäkin autoton päivä olisi syytä siirtää viikonloppuun ja parantaa myös päivän markkinointia. Ydinkeskusta tulisi olla kokonaan suljettu autoliikenteeltä lukuun ottamatta joukkoliikennevälineitä ja huoltoajoa. Joukkoliikennevälineillä matkustamista voisi tukea siten, että yhdellä ostetulla lipulla voisi matkustaa koko päivän, mitä kaupunki voisi tukea HKL:lle esimerkiksi markkinoinnin budjetistaan. Tapahtumaa voisi kehittää muutenkin kansanjuhlamaiseen suuntaan tarjoamalla kaupunkitilaa erilaisille kulttuuriperformansseille. Tällä valtuustoaloitteella edellytetään, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin autottoman päivän elävöittämiseksi siirtämällä sen juhlimisen viikonloppuun. Samalla olisi harkittava, voisiko kaupunki tarjota markkinoinnin budjetistaan kaupunkilaisille koko päivän joukkoliikennekyydit yhdellä lipulla. Vt. Johanna Sumuvuori |
![]() |
|||
![]() |
|||||