 |
Kansanopisto-opiskelijoiden joukkoliikennelippualennukset
Valtuustoponsi, syksy 2001
Pääkaupunkiseudulla on tämän vuoden tietojen mukaan yhteensä 550 kansanopisto-opiskelijaa,
joista 66 opiskelee Espoossa, 160 Kauniaisissa ja 320 Helsingissä. Kansanopisto-opiskelijat
ovat toisen asteen päätoimisia opiskelijoita, jotka kuuluvat myös normaalin toisen asteen opintotuen piiriin.
Kansanopistoyhdistys on jo vuosikausia toivonut, että näiden vapaatavoitteisten kansanopistolinjojen
opiskelijoille myönnettäisiin joukkoliikennetariffeja tarkistettaessa sama opiskelija-alennus kuin muillekin
toisen asteen oppilaitoksissa kokopäivätoimisesti opiskeleville.
Kansanopisto-opiskelijoita kohdellaan muissa opintososiaalisissa tukimuodoissa ja vastaavissa
alennuskäytännöissä samoin kuin muitakin toisen asteen opiskelijoita, esimerkiksi Matkahuolto ja
VR myöntävät heille opiskelija-alennukset.
YTV-alueen kunnat ovat evänneet alennuksen ainoastaan sillä perusteella, ettei kansanopistoissa
saatu koulutus valmista ammattiin. Tämä on huono perustelu kahdessakin mielessä; ensinnäkin siinä
arvotetaan ammattiin johtamaton koulutus eriarvoiseksi muun koulutuksen kanssa, toiseksikin se,
ettei koulutus valmista ammattiin, ei liity mitenkään näiden opiskelijoiden opintososiaaliseen tilanteeseen.
Em. johdosta esitän kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi seuraavan ponnen:
Tämän ponnen hyväksyessään kaupunginvaltuusto edellyttää, että HKL ryhtyy neuvottelemaan
YTV:n kanssa mahdollisuudesta kansanopisto-opiskelijoiden ottamisesta mukaan pääkaupunkiseudun
joukkoliikennelippualennusten piiriin vuodesta 2003 lukien.
Vt. Johanna Sumuvuori
|
 |
 |