![]() |
|||||
| minä - politiikkaa - kirjoituksia kellarista - yhteys - sattumia | |||||
![]() |
Maahanmuuttajien työllistäminen
Talousarvioaloite Vuonna 2004 kaupungin työllistämisrahoja jäi suuri määrä käyttämättä. Työllistäminen on tärkeää syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa, ja erityisesti maahanmuuttajille työllistymisellä on merkittävä kotoutumista tukeva ja edistävä vaikutus. Maahanmuuttaja-aikuisille työllistyminen on myös avainasemassa kielen oppimiseen. Vuonna 2004 työllistämisrahoja ei kohdennettu esimerkiksi Itäisen sosiaaliaseman maahanmuuttajien neuvontapisteelle, jolla olisi ollut mahdollisuudet noin 50:n maahanmuuttajan työllistämiseen aikaisemmin toimineen ESR-hankkeen tavoin. Neuvontapisteen kautta maahanmuuttajat tottuivat kysymään neuvoa myös työpaikoista, joita työntekijät aktiivisesti heille ovat etsineet. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että vuoden 2006 talousarviossa osa kaupungin työllistämisrahoista kanavoidaan esimerkiksi Itäisen sosiaaliaseman maahanmuuttajien neuvontapisteen kautta vähintään 30:n maahanmuuttajan työllistämiseen. Vt. Johanna Sumuvuori |
![]() |
|||
![]() |
|||||