 |
Mikä luomussa maksaa
(Voima, syksy 1999)
Yhä useamman kaupan hyllyltä löytyy luonnonmukaisesti tuotettuja elintarvikkeita. Isot markettiketjut ja suuret elintarviketuottajatkin ovat huomanneet
luomutuotteiden markkinapotentiaalin. Luomuelintarvikkeet kuuluvat erikoistuotannon piiriin, ja niiden tuotantokustannukset ovat huomattavasti
korkeammat kuin tavanomaisessa elintarviketuotannossa. Luomutuotteiden kalleus nostaa monen kuluttajan ostokynnystä, varsinkin kun useinkaan
ei tiedetä mikä luomutuotteissa oikeastaan maksaa.
Luomutuotteiden valmistuksessa hyödynnetään luonnon omia meneltelmiä. Teholannoitteita ei käytetä, vaan maan viljavuudesta huolehditaan
eloperäisillä lannoitteilla ja eri kasvilajien vuoroviljelyllä. Vuoroviljelyssä pyritään toteuttamaan eri kasvilajikkeiden nelivuotiskiertoa. Karjatiloilla
kotieläimiä ruokitaan luomurehulla ja ne saavat liikkua säännöllisesti. Kotieläinrakennusten olosuhteisiin kiinnitetään erityistä huomiota.
Luomumerkkiä saavat käyttää tuotteet, joiden raaka-aineista vähintään 95 % on luonnonmukaisesti viljelty. Luomutuotantoa valvoo Kasvituotannon
tarkastuskeskus (KTTK) ja Elintarvikevirasto. Suomessa on tällä hetkellä kolme luomumerkkiä; Finfoodin vihreä luomumerkki, Luomu-liiton
leppäkerttumerkki ja Biodynaamisen yhdistyksen Demeter-merkki.
Viranomaisen valvontamerkiksi valittiin aikoinaan vihreä luomumerkki, joka on EU:n hyväksymä. Vihreän luomumerkin voi saada myös kotimaan
ulkopuolelta tuodut luomutuotteet, mikäli niiden viimeinen valmistus-, pakkaus- tai etiketöintivaihe on tehty suomessa. Leppäkerttumerkkiä kantaa
kotimaiset tuotteet.
Miksi luomun pitää olla kalliimpaa?
Luomu-liiton puheenjohtaja, erikoisviljelyagrologi Esa Partanen on yrittänyt useamman vuoden ajan herättää keskustelua ruuan todellisesta
hinnasta ja ruuan merkityksestä elämälle yleensä.
"Ruuan hintaan pitäisi sisältyä tehty työ, tuotannon investoinnit, ympäristön huomioon ottaminen ja tuotannon kestävyys.
On myös tärkeää, että voidaan ostaa lähellä tuotettuja tuotteita. Se, että elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnoista pyritään
väkisin tekemään maailmanmarkkinahintoja on pidemmän päälle huono juttu, koska kohonneet tuotantokustannukset on
joka tapauksessa kompensoitava jollakin tavalla" Partanen toteaa.
Tuotantokustannuksia kompensoidaan tällä hetkellä suoralla tulotuella, joka on pinta-alaan sidottua. Partasen mielestä tehdystä työstä
tulisi palkita paremmin, että yrittäjällä olisi motivaatiota harjoittaa luomuviljelyä. Maailmanmarkkinahintohin pyrittäessä kannattaa muistaa,
että kukaan ei takaa, etteivätkö ne putoaisi.
Partasen mukaan luomun pitääkin olla kalliimpaa, koska se on erikoistuote ja sen tuotantokustannuksiin joudutaan panostamaan huomattavasti
enemmän kuin normaaliin maataloustuotantoon. Satovarmuuskin heittelee paljon enemmän kuin tavallisessa tuotannossa kun tehotorjunta-aineita
ei käytetä. Luomutuotanto tuottaa paljon pienempiä tuotantoeriä, eikä niitä nykyisillä resursseilla pystytä markkinoimaan yhtä tehokkaasti kuin
tavanomaisia tuotteita
Kalliin hinnan yksi osasyy on se, että luomutuotteet kiertävät paljon hitaammin. "Jos hyllyt olisivat täynnä luomutuotteita, tilanne olisi
aivan toinen. Kun tuotteiden kiertonopeus on hidas, tulee hävikkiäkin enemmän, ja jostain on tuotteiden katteetkin saatava.
Tuoretuonannon hintoihin tulee myös enemmän logistiikkakuluja. Tuotantoyksikötkin ovat vielä niin pieniä, että tuotteet joudutaan
keräilemään eri paikoista pitkienkin matkojen takaa." sanoo Partanen.
Partasen mukaan monet luulevat, että luomua tuetaan jollain erityisellä tavalla. Luomutuotantoa tuetaan kuitenkin ainoastaan ympäristötuen
erityistuella. Voisi jopa sanoa, että luomuviljelijät ovat olleet nyt päättyneen ohjelmakauden aikana epäoikeudenmukaisessa asemassa
tavanomaisiin tuottajiin nähden, sillä siirtymätukea saaville peltoviljelmille ei ole korvattu hirvivahinkoja eikä satovahinkoja.
Kuluttajaa halpa ruoka luonnollisesti houkuttelee. Ruoka ei kuitenkaan sinänsä ole halpaa, vaikka hinnat kauppojen hyllyillä olisivatkin –
suurin osa tuotteiden hinnoista on siirretty maksettavaksi muulla tavalla, kuten ympäristön pilaantumisella ja suurilla vienti- ja maataloustuilla.
Kun uusi tuote otetaan markkinoille, sen on tuotettava vähintään yhtä hyvin kun aikaisemmat vastaavat tuotteet. Kaupallinen menestys
takaa erikoistuotteille lisää hyllytilaa. Kun tuotteita lanseerataan markkinoille, ei voida koskaan olla aivan varmoja siitä, riittääkö niitä
suureen jakeluun ja ympärivuotiseen markkinointiin.
Puolet tuotetusta luomuviljasta viedään ulkomaille. On syntynyt jopa tilanne, että kotimaiset myllyt eivät tällä hetkellä saa tarvitsemaansa
määrää hyvänlaatuista luomukauraa, kun se on viety ulkomaille. Samaan aikaan esimerkiksi luomuleivälle olisi suuremmilla ravintolaketjuilla
ollut enemmän kysyntää, kuin mihin leipomot ovat pystyneet vastaamaan. Tämä johtuu Partasen mukaan siitä, että kotimaiset leipomot eivät
tällä hetkellä saa tarvitsemaansa määrää laatuvaatimuksia täyttävää luomuleipäviljaa. Leipomokäsittely vaatii viljalta tietyn valkuaispitoisuuden.
Tällä hetkellä luomuviljan ajoittain alhainen valkuaispitoisuus rajoittaa leipomoiden luomujauhon käyttöä.
Luomutuotteiden löytyminen kauppojen hyllyiltä on tietenkin kiinni myös kauppiaista. Partasen mukaan muutosvastarintaa on ollut havaittavissa,
vaikka kauppiasten suhtautuminen luomutuotteisiin onkin viime aikoina parantunut huomattavasti. Luomun asemaa on parantanut myös isojen
merkkien luomutuotanto, kuten Valion ja Pirkan luomutuotteet.
"Suuret myllyt saattavat pitää luomutuotantoa vielä melko marginaalisena tuotantona, joka tulee liian kalliiksi." Partanen harmittelee.
Finnfood, joka on maa- ja metsätalousministeriön perustama luomuhanke, teki viime huhtikuussa luomubarometrin. Siitä havaittiin selkeästi,
että kovin vastustus luomutuotannon lisääntymiselle on viljelijäpiireissä. Luomu-liiton yksi tavoite on ollut oikean kuvan välittäminen
luomutuotannosta niin viljelijöille kuin kauppiaille ja kuluttajillekin.
"Luomuviljely on toimintaa luonnon ehdoilla. Luomuun siirtyvät viljelijät moittivat usein alussa luomutuontannon sääntöjä
ja kummastelevat, miksei jotakin ainetta voi käyttää luomuviljelyssä. Kun samat viljelijät ovat muutaman vuoden harjoittaneet
luomuviljelyä, säännöt tulevat itsestäänselvyyksiksi." sanoo Partanen.
Luomuviljelyn osuus tällä hetkellä peltoalasta on noin 6 % (135000ha) ja koko elintarviketuotannosta 1-2 prosentin luokkaa. Uusimaa ja
Pohjanmaa ovat peltopinta-aloiltaan luomutuotannon kärkialueita. Uudenmaan luomutiloilla ei yleensä ole karjaa, kun taas Etelä-Savossa
sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on paljon karjatiloja. Karjatilojen on näillä alueilla helppoa integroitua luomuviljatilojen kanssa.
Integroitumisen ansiosta ravinnekierto ja satojen tasaaminen on paljon helpompaa.
"Itselläni on tulevina viikkoina tärkein työtehtävä saada aikaan ministerityöryhmä, joka tekisi poliittisen toimeksiannon kansallisen
luomustrategian laatimiseksi. Kansallisen luomustrategian tehtävänä olisi sitoa yhteen luomutuotannon tavoitteet ja asema suomalaisessa
maataloupolitiikassa. Työryhmässä tulisi olla laaja edustus kaikista instansseista, niin maa- ja metsätalousministeriöstä, Luomu-liitosta,
MTK:sta, ympäristöministeriöstä, Finnfood-hankkeesta kuin muistakin asiaan kuuluvista tahoista." Partanen selvittää.
Luomu-liitto tavoittelee luomutuotannon tasaista, jatkuvaa kasvua. Suomessa satoerot tavalliseen viljelyyn verrattuna ovat suhteellisen
pienet verrattuna muiden Euroopan maiden satoeroihin. Partanen näkeekin suomalaisen luomutuotannon kehittymisnäkymät verraten positiivisina.
Johanna Sumuvuori
|
 |
 |
