![]() |
|||||
| minä - politiikkaa - kirjoituksia kellarista - yhteys - sattumia | |||||
![]() |
Ruokaa kansalle, pikaisesti (YDIN 6/2002) Syyskuussa Suomessakin läpimurron tehnyt Fast Food Nation (suom. Pikaruokakansa) on poikinut kasapäin artikkeleita ja kirja-arvioita mediassa, eikä syyttä. "Pikaruokamaailman No Logoksi" epävirallisesti ristitty opus yllättää positiivisesti kiihkottomuudellaan ja mukaansa tempaavalla kerronnallaan.Fast Food Nation on kaikkea muuta kuin lista boikotoitavista pikaruokafirmoista tai kokoelma kliseisiä syytöksiä amerikkalaista kulttuuria kohtaan. Teoksen perimmäinen pyrkimys on silti pureutua analyyttisemmin siihen, miksi amerikkalainen ruoka- ja viihdeteollisuus ovat läpäisseet länsimaiset yhteiskunnat niin totaalisesti kuin saamme tänä päivänä havaita ja miten tämä kulttuurinen ekspansio leviää yhä laajemmalle maailman takapihoille. Tätä McDonaldisaatiota voisi kuvata vaikka maailman kartalla, johon sijoitetaan tämän tunnetun hampurilaisravintolan kultaiset kaaret jokaiseen kolkkaan, jossa BicMaceja on markkinoilla. Vaikka tätä massakulttuurin leviämistä pääosin valotetaan juuri ruokateollisuuden näkökulmasta, kirjassa on lukuisia mielenkiintoisia sivupolkuja. Hyvänä esimerkkinä voisi mainita kiinnostavan artikkelinpätkän Walt Disney-korporaation syntyhistoriasta joka sisältää myös anekdootteja itse Disneyn ristiriitaisesta persoonasta. Kirjassa kerrotaan myös monen nykypäivänä mammuttikokoiseksi paisuneen pikaruokajätin syntyhistoria - monet niistä onkin kasvaneet hyvin vaatimattomista lähtökohdista amerikkalaisten pienyrittäjien ponnistuksilla. Kirjassa on myös mielenkiintoista tietoa eri firmojen markkinointistrategioista, jotka ovat erittäin suositeltavaa luettavaa näiden paikkojen suurkuluttajille. Alunperin Eric Schlosserilla, amerikkalaisella toimittajalla, oli tarkoituksena rustata vain perusteellinen artikkeli pikaruokateollisuudesta ja sen leviämisen seurauksista. Aihe vei miehen mukanaan siinä määrin, että artikkelista paisui kokonainen kirja. Ehdottomasti must-read. Kirjalla toki voi oikeasti olla vaikutus siihen, miltä hampurilaisravintola seuraavalla visiitillä näyttää. Johanna Sumuvuori
Eric Schlosser: Fast Food Nation, Penguin Books, UK 2002 |
![]() |
|||
![]() |
|||||