Ulos häkeistä

(YDIN 6/1998)

Tammi on kustantanut kahden eläinoikeusaktivistin Salla Tuomivaaran ja Joni Purmosen kirjan, jossa aktivistit itse valottavat 90-lukulaista eläinoikeusliikettä ja sen taakse kätkeytyviä periaatteita. Molemmat kirjoittajat olivat perustamassa Oikeutta eläimille -järjestöä vuoden 1995 keväällä vähän ennen äkettutyttöjenä tekemiä turkistarhaiskuja. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee eläinoikeusaktivismia laillisen järjestötyön näkökulmasta ja toinen laitonta toimintaa ja sabotaasia. Kirjan kahtiajako kuvastaa myös toimintakontekstien jakoa; laillisen toiminnan kuvauksessa keskitytään Oikeutta eläimille -yhdistyksen piirissä tapahtuvaan avoimeen aktivismiin, kun taas laiton toiminta yhdistetään Eläinten vapautusrintama -liikkeeseen (EVR). Kirjan kirjoittamiseen Tuomivaaraa ja Purmosta on heidän omien sanojensa mukaan kannustanut halu tuoda esiin valtajulkisuuden "kettutyttöreportaaseja" monipuolisempi kuva eläinoikeusliikkeestä.

Eläinoikeusliikkeen "laillinen siipi"

Salla Tuomivaara toimi jo 80-luvulla perinteisissä eläinsuojeluyhdistyksissä, joiksi voi luokitella esim. Animalian ja Suomen luonnonsuojeluyhdistyksen. Kirjassa vihreiden tuore kansanedustajaehdokas kertoo, miksi hän siirtyi perinteisen yhdistystoiminnan parista uuteen eläinoikeusliikkeeseen ja miksi vanhoissa eläinsuojelujärjestöissä toimiminen tuntui riittämättömältä. Tuomivaara erottaa siis eläinsuojelun eläinten oikeuksia ajavasta liikkeestä. Kun perinteinen eläinsuojeluliike uskoo saavuttavansa parannuksia eläinten asemaan "vähitellen tapahtuvalla lainsäädännön muokkaamisella ja maltillisella tiedottamisella", uuden eläinoikeusliikkeen piirissä katsotaan, että hitaan lainsäädännöllisen etenemisen sijasta on vaadittava todellisia muutoksia eläinten kohteluun avoimella kansalaisaktivismilla. Uuden eläinoikeusliikkeen keinovalikoimaan kuuluu myös kansalaistottelemattomuus. Tuomivaara ei tarkoita, että perinteiset eläinsuojelujärjestöt olisivat turhia, vaan pitää monentyyppisten eläinjärjestöjen olemassaoloa sekä rikkautena että välttämättömyytenä. Omien sanojensa mukaan Tuomivaara ei ole osallistunut laittomiin iskuihin, vaikka hän periaatteessa hyväksyykin ne.

Tuomivaara esittelee niitä eläinten hyväksikäytön muotoja, joihin uusi eläinoikeusliike haluaa muutoksia; turkistarhausta, tehomaataloutta, koe-eläimien käyttöä, metsästystä ja eläinten viihdekäyttöä (esim.delfinaariot ja sirkukset). Hän korostaa, että eläinliikkeen päätavoitteena on saada ihmiset näkemään eläin tuntevana, kärsivänä olentona ja purkaa välineellistä suhtautumista eläimeen, joka perustuu pelkkään hyväksikäyttöön. Suuri kysymys on, ämikä oikeuttaa ihmisen aiheuttamaan tilanteen, jossa eläin ei voi elää lajityypillistä elämää tai sille aiheutuu suoranaista fyysistä tuskaa.ä Yhdeksi perustavanlaatuiseksi ratkaisuksi eläinten oikeuksiin vaikuttamiseksi tarjotaan veganismia ja eettistä kuluttamista. Tuomivaara kertoo ruuan politisoitumisesta ja veganismin eri puolista ja selvittää myös veganismiin ja eläinoikeusliikkeeseen sisältyviä tulevaisuuden utopioita. Näihin utopioihin kuuluu niin vallan kuin taloudellistenkin yksiköiden hajauttaminen pienemmiksi. Isojen valtakeskittymien ja talousyksikköjen tilalle voisi muodostua erityyppisiä pieniä, vaihtoehtoisen elämän rakentamisen malleja hakevia ryhmiä, jotka voisivat olla niin maanviljely-yhteisöjä kuin äurbaaneja kokeilujaä. Pointtina olisi oman elämän haltuunotto ja irtautuminen kulutustyhteiskunnan pakkovallasta.

Tuomivaaran osuudessa kerrotaan myös Fur Center -mielenosoituksista, poliisin kovenevista otteista sekä uuden eläinliikkeen mahdollisuuksista ja saavutuksista. Tuomivaara korostaa, että Oikeutta eläimille -järjestön jokapäiväinen laillinen eläinoikeustyö on eläinliikkeen unohdettu puoli, vaikka suurin osa toiminnasta tapahtuukin laillisuuden raameissa yli 20 paikkakunnalla.

Purmonen ja laiton aktivismi

Purmosen osuus kirjasta on suppeampi ja yksipuolisempi kuin Tuomivaaran melko kattava yleisesittely eläinliikkeen eri puolista. Purmonen keskittyy pelkästään laittomiin toimintakeinoihin perustuvaan eläinoikeusaktivismiin, jonka organisoimattomana "kattoliikkeenä" on Eläinten vapautusrintama, tuttavallisemmin EVR. Eläinten vapautusrintaman malli on tullut Englannista, jossa toimivan Animal Liberation Frontin (ALF) juuret juontavat 60-luvulle saakka. Purmosen teksti on suurelta osin päiväkirjanomaista kuvailua siitä miten hän päätyi eläinoikeusliikkeen laittomien iskujen "tukijasta tekijäksi".

Purmonen kuvailee melko yksityiskohtaisesti iskuja, joissa on itse ollut mukana mm. Karttulan koe-eläinkasvattamolla ja Markku Kuisman turkistarhalla Orimattilassa. Viimeksimainittu turkisten hennavärjäysisku päättyi turkistarhaajan ampumiin haulikonlaukauksiin. Purmosen "iskuseikkailuja" lukiessa tulee väkisinkin mieleen Enid Blytonin vanhat Viisikko-kirjat, tosin modernimmassa muodossa. Purmosen tarkoituksena ei ole varmaankaan ollut tehdä omasta osuudestaan mitään seikkailuviihdettä, mutta kun kirjoittaja kuvailee pakoa Kuisman haulisateesta, lukijan selkäpiissä risteilevät väkisinkin jännityksen väristykset ja sivut kääntyvät tiuhaan tahtiin.

Yksittäisten iskujen kuvailemisen lisäksi Purmonen analysoi Oikeutta eläimille -järjestön suhdetta laittomiin iskuihin ja selvittää EVR:n toimintaperiaatteita ja "iskusolujen anatomiaa". Iskuja tekeviä anonyymejä ryhmiä kutsutaan soluiksi, joiden jäsenet eivät saa tietää mitään muiden iskusolujen jäsenistä strategisista syistä. Iskusolu toimii vailla hierarkiaa tai toiminnanjohtajia. Tukiverkostona laittomaan toimintaan päätyville aktivisteille on perustettu kansainvälisen mallin mukaan EVRTR eli Eläinten vapautusrintaman tukiryhmä. Purmonen selittää melko yksityiskohtaisesti myös tehtyjen iskujen strategioista ja sitä miten iskuja tehtäessä olisi parasta toimia. Tämä osa kirjasta lieneekin juuri se, joka on herättänyt oikeusministeriössä sen verran huolestuneisuutta, että siellä on ryhdytty selvittämään, onko kustannusosakeyhtiö Tammi rikkonut painovapauslakia julkaistessaan kirjan. Oikeusministeriössä on pidetty kestämättömänä tilannetta, jossa viranomaiset eivät kykene suojelemaan laillista elinkeinonharjoittamista.

Tuomivaaran ja Purmosen kirja heijastaa 90-luvun keskustelluimman liikkeen henkeä liikkeen sisältä tarkasteltuna ja löytänee paikkansa niin laittoman kuin laillisenkin eläinoikeusaktivismin kotimaisena käsikirjana. Kirja ei ole raskaslukuinen, tylsemmistäkin asioista on osattu kirjoittaa kiinnostavasti.Tulevien historiankirjoittajien ja yhteiskuntatieteilijöiden tehtäväksi jää selvittää, mitä 90-luvulla todella tapahtui ja purkaa pahimmat aikalaissokeudet.

Johanna Sumuvuori

Salla Tuomivaara ja Joni Purmonen:
Ulos häkeistä! Kustannuosakeyhtiö
Tammi 1998.